Jalankulkijan sydämellinen ele piristi autoilijan päivää

Tapahtuipa kerran suojatiellä

Pitkä päivä oli jälleen takanapäin, kun lähdin ajamaan autollani kotia kohti. Taajaman läpi ajellessani huomasin jalankulkijan, joka oli astumassa suojatielle. Pysäytin autoni suojatien eteen ja annoin jalankulkijalle vapaan pääsyn tien yli.

Toisinaan jalankulkijat tervehtivät ja kiittävät pysähtyvää autoilijaa käden heilautuksella tai jopa näyttämällä peukkua. Osa taas ei kiinnitä autoihin mitään huomiota. Pyrin aina vastaamaan jalankulkijan kiitokseen nostamalla käden tervehtimisasentoon ja näin huomioimaan kanssakulkijan.

Mielessäni oletin tämänkin suojatien ylityksen menevän rutiininomaisesti. Pysäytän auton ja odotan, että jalankulkija pääsee tien yli. Jalankulkija joko kiittää tai ei, ja tien ylityksen jälkeen pääsen jatkamaan matkaani.

Tällä kertaa kiitoksena suojatien eteen pysähtymisestä ei tullutkaan käden heilautusta. Ei tullut myöskään nyökkäystä tai peukkua. Ehei, ei tullut kansainvälistä käsimerkkiäkään!

Kiitoksena suojatien eteen pysähtymisestä jalankulkija näytti minulle tällaista merkkiä:

Sydän! 

Jäädyin tästä yllättävästä eleestä aivan täysin. Maailma seisahtui kerralla paikoilleen enkä hoksannut vastata eleeseen näyttämällä takaisin sydäntä tai peukkua. Kättäkin ehdin nostaa tervehtimisasentoon vasta sen jälkeen, kun jalankulkija oli jo kääntynyt katsomaan toisesta suunnasta lähestyvää autoa. 

Toisesta suunnasta tuleva auto pysähtyi myös suojatien eteen ja sai tältä samalta iloiselta jalankulkijalta käsillä muodostetun sydämen kiitoksenosoitukseksi. Tämän lisäksi hän näytti saavan osakseen myös muutaman suurieleisen lentosuukon. 

Tämän autoilijan ilme jäi minulta näkemättä. Olin vieläkin hämmentynyt tästä yllättävästä, mutta kaikin puolin ihanasta eleestä. 

Kiitokset sinulle iloinen kanssakulkija! Piristit päivääni.

Kissa ja hiiri- leikki lintulaudan alla

Sinnikäs, pieni metsästäjä

Lintulaudan alle on tippunut kasa siemeniä, jotka eivät ole jääneet pieniltä, pitkähäntäisiltä hiiriltä huomaamatta. Hiirulaiset ovat tehneet kulkuaukon lintulaudan alla olevan ruohonkorren juureen, josta ne kipittävät yksi kerrallaan hakemaan siemeniä pesäkoloonsa mutusteltavaksi.

Lumessa olevasta kolosta kurkistaa pieni hiirenkuono. Viiksikarvat vipattaen se tarkistaa, onko lintulaudalle turvallista tulla. Taivaalla ei näy vaaraa ja lintulaudan välitön ympäristö on tyhjä. 

Viuh! 

Hiiri pinkaisee juoksuun kohti lintulautaa, nappaa siemenen ja viilettää aarre suussaan takaisin koloonsa. Sama rutiini toistuu uudestaan ja uudestaan.

Talon sisällä kissaystäväni istuu ikkunan äärellä ja katsoo pienten hiirulaisten touhuja. Häntä edestakaisin heiluen ja päätään käännellen se seuraa hiirten liikkeitä. Mielessään se haaveilee pienen hiirulaisen saalistuksesta.

Kissa hyppää ikkunalta alas ja kävelee takaoven luo. Tassu raapii pehmeästi oven pintaa sen pyytäessä päästä ulos. Avaan oven ja kissa syöksyy suoraa päätä lintulaudan alle hiirien kulkuaukon luo.

Jään ikkunan ääreen katselemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kissa istuu täysin liikkumatta hiirien kulkuaukon edessä ja tuijottaa tiiviisti kolosta sisälle. Se odottaa, odottaa ja odottaa. Hiiri ei vain tule ulos.

Ei mene kauaa, kun ulkona paukkuva pakkanen alkaa pistellä kissan varpaita ja se pyrkii takaisin sisälle lämpimään. Avaan oven, jolloin kissa astuu pakkasilman saattelemana ja pieniä varpaitaan vuoron perään ravistellen sisälle. 

Metsästysretki epäonnistui.

Kissa palaa takaisin tähystyspaikalleen ikkunan ääreen ja kuinkas ollakaan, hiiri on ilmaantunut lintulaudalle hakemaan siemeniä. Hiiren huomatessaan kissa hyppää saman tien ikkunalta alas ja pyytää jälleen päästä ulos.

Avaan takaoven ja pakkasta uhmaten kissa pinkaisee lintulaudan alle hiirien kulkuaukon eteen odottamaan pian kolosta ulos tulevaa hiirtä. Se istuu jälleen täysin hievahtamatta paikallaan. Se odottaa, odottaa ja odottaa, mutta hiiri ei vain tule ulos.

Katselen ikkunasta, kun kissa luovuttaa pakkasen purressa sen varpaita. Päästän sen takaisin sisälle.

Varpaita nuoltuaan ja hieman paikallaan lämmiteltyään kissa palaa takaisin ikkunan ääreen katselemaan ulos. Mutta kuinkas ollakaan, hiiri on huomannut, että ulkona on taas turvallista liikkua. Se kipittää kulkuaukosta sisään ja ulos siemeniä hakemaan.

Kissa lähtee jälleen ulos ja sama kuvio toistuu useaan otteeseen. Kissa ulos, hiiri kolossa. Kissa sisälle, hiiri lintulaudan alla siemeniä hakemassa.

Metsästysretken epäonnistuessa kerta toisensa jälkeen, kissa päättää viimein luovuttaa saaliinsa suhteen. Tämän kissa ja hiiri- leikin voittajaksi selviytyi pieni hiiri, joka vain ahkerasti kantaa lintulaudan alta siemeniä pesäkoloonsa mutusteltavaksi.

Ystävänpäivän blogihaaste: Kumpi on parempi?

Vierailin Kokkola Karleby Finland- blogissa ja luin siellä kirjoituksen blogihaasteesta, jossa kahden eri vaihtoehdon väliltä pitää valita itselle mieluisampi vaihtoehto. Kirjoituksen innoittamana halusin itsekin osallistua tähän haasteeseen.

Kysymyksiä on yhteensä viisitoista ja kopioin ne suoraan Kokkola Karleby Finland- blogista. Ehkä näihin kysymyksiin kirjoittamieni vastausten perusteella opit tuntemaan minua, blogin kasvotonta kirjoittajaa hiukan paremmin.

Mikäpä olisikaan sopivampi aika julkaista tämä kirjoitus kuin ystävänpäivä! Katsotaan siis, mitä olen kysymyksiin vastannut.

The Apothecary Diaries - Ensiluokkainen manga ja anime

Katson mielelläni animea ja toisinaan luen myös mangoja. Studio Ghiblin elokuvat ovat klassikoita ja suuria suosikkejani, joita katson aina uudestaan ja uudestaan. Uusien anime- sarjojen tai elokuvien löytäminen antaa aina aihetta iloon. 

Tällä kertaa haluaisinkin esitellä ensiluokkaisen mangan ja animen.

Löysin The Apothecary Diaries- nimisen animen sattumalta Youtubesta. Katsoin sen japaninkielisenä versiona ja englanniksi tekstitettynä. Katsottuani ensimmäisen jakson loppuun, jäin sarjaan täysin koukkuun. 

Halusin saada tarinan loppuratkaisun nopeasti selville, joten päätin tutkia josko paikallisesta kirjastosta löytyisi kyseisen animen manga- versio. En voinut uskoa silmiäni todeksi, mutta onnistuin kuin onnistuinkin löytämään The Apothecary Diaries- nimisen mangan neljä ensimmäistä osaa paikallisesta kirjastosta.

Apteekkarin tyttärestä keisarin palatsin palvelijaksi

MaoMao on 17- vuotias apteekkarin tytär, jolla on erikoinen intohimo; hän rakastaa myrkkyjä yli kaiken. MaoMaon apteekkari-isä osaa valmistaa lääkkeitä, joten MaoMao on isänsä opastuksella opiskellut lääketiedettä ja kerryttänyt tietämystään sairauksista jo vuosien ajan. 

MaoMao on käyttänyt itseään koekaniinina omissa lääketieteellisissä kokeiluissaan ja rakkaudesta myrkkyjä kohtaan hän on testaillut niitä itseensä. Kokeilujensa ansiosta hän on kasvattanut poikkeuksellisen vastustuskyvyn erilaisten myrkkyjen vaikutuksia vastaan.

Tapansa mukaan MaoMao lähtee läheiseen metsään etsimään yrttejä lääkkeiden valmistusta varten. Isä lähettää tyttärensä matkaan ja varoittaa hyvästellessään alueella liikkuvista sieppaajista. MaoMao lupaa isälleen olevansa varovainen ja palaavansa illalla kotiin. 

Yrtit löytyvät metsän kätköistä, mutta työhönsä uppoutuneena MaoMao ei huomaa häntä lähestyviä ihmiskauppiaita. Ihmiskauppiaat yllättävät MaoMaon ja onnistuvat sieppaamaan hänet. MaoMao myydään keisarin palatsiin palvelijaksi.

Tarinan juoni ja koukku

Manga ja anime seuraavat MaoMaon elämää hovissa hänen yrittäessään selvittää mysteerisiä sairastumisia ja kuolemia, unohtamatta tietenkään hovissa tapahtuvia juonitteluja. MaoMaon aivotyöskentelyn sekä pään sisällä itsekseen käytävän keskustelun seuraaminen palatsin arvoituksia ja sosiaalisia tilanteita ratkaistessa on vangitsevaa katsottavaa ja luettavaa.

The Apothecary Diariesin koukuttavin ominaisuus on MaoMaon ja keisarin palatsin korkea-arvoisen eunukki Jinshin välinen suhde. Kasvonpiirteiltään kaunis ja olemukseltaan sädehtivä eunukki Jinshi on jokaisen naisen märkä päiväuni, joka pystyy kaatamaan naiset pelkällä katseellaan. MaoMao taas on alhaista sukua olevan apteekkarin tytär, jonka suurin rakkaus on myrkyt.

Jinshi tekee kaikkensa päästäkseen MaoMaon lähelle. MaoMao taas saa pelkästä ajatuksesta Jinshin läsnäolosta koko kehonsa läpi kulkevia vilun- ja inhonväristyksiä. Verdigris´n ilotalossa punaisten lyhtyjen alueella kasvanut ja ilotalon tarjoamista palveluista kyllästetty MaoMao ei ymmärrä Jinshin lähentely-yrityksiä. Jinshi taas ei ymmärrä, miksi hänen naisia kaatava viehätysvoimansa ei tehoa MaoMaoon.

Näiden kahden hahmon keskinäinen suhde muistuttaa kissa- ja hiiri- leikkiä ja on kerrassaan sympaattisen huvittavaa seurattavaa.

Loppusanat

The Apothecary Diaries on erittäin viihdyttävä ja hieno kokonaisuus. Se on todella kauniisti piirretty manga ja anime, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Ainoa asia, jota harmittelin oli ettei lähikirjastossani ollut neljää kappaletta enempää kyseistä mangaa, joten lukemalla en saanut tietää sarjan loppuratkaisua. 

Laitan alle lyhyen videon The Apothecary Diaries- animesta, jos haluat vilkaista, mille se näyttää. Tässä pätkässä MaoMaosta tulee Jinshin määräyksestä Lady Gyokuyoun ruokienmaistelija.

Kun ladulla kävelijä ei ollutkaan ihminen...

Päiväkirjamerkintä luonnon helmasta

Säät ovat viime aikoina suosineet talviliikunnan harrastajia. Lunta on satanut, mutta ei liikaa, pakkastakin on, mutta ei liikaa ja aurinko pilkistelee pilvien välistä.

Olen itsekin käynyt ahkerasti liukulumikenkieni kanssa hiihtämässä luonnon rauhassa. Hiihtoreissut ovat suuntautuneet joko keskelle metsää tai suuren pellon reunaan sen metsänlaitaa mukaillen. 

Välillä olen saanut hiihtää aivan uppohangessa, jolloin hiihtäminen on hieman raskaampaa, ja välillä hanki on kantanut upottamatta ulkona liikkujaa. Pikkulinnut ovat ilokseni innostuneet hieman laulamaan pieniä viserryksiään ja korpit huutelemaan, varoittaen metsässä liikkuvasta ihmisestä.

Tällä kyseisellä hiihtoreissulla halusin päästä hieman helpommalla. Mieleni ei tehnyt lähteä umpihankeen, joten valitsin hiihtoretkeä varten paikan, jonne olin tehnyt aiemmalla hiihtoreissulla ladun. Tuo kyseinen latu kulkee peltoa pitkin ja metsän reunaa kiertäen.

Päästessäni paikalle latu oli selkeästi näkyvissä. En huomannut merkkejä, että joku muu olisi käynyt hiihtämässä sitä pitkin. En pahastu lainkaan, jos joku innokas hiihtäjä huomaisi tekemäni ladun ja hyödyntäisi sitä oman hiihtoretkensä aikana. Olisin ennemminkin mielissäni, jos luonnossa kulkeva latu toisi muillekin ulkoilijoille iloa.

Otin liukulumikengät ja sauvat autosta, puin ne jalkaan ja lähdin intoa puhkuen matkaan.

Hetken aikaa hiihdettyäni huomasin, että edessäpäin latu ei enää olekaan tasainen vaan se on ollut muidenkin käytössä. Tosin, siinä ei ollut hiihdetty vaan aivan selvästi kävelty. 

Kuka kumma oli kävellyt ladulla?

Jälkiä lähestyessäni nauroin ääneen, kun huomasin, mitä hiihtämälleni ladulle oli tapahtunut. Se oli käytännössä kadonnut kokonaan jänisten ja rusakoiden jälkien alle, kun ne olivat käyttäneet sitä polkunaan. Latu oli täynnä kuoppia ja syviä uria, kun sitä oli kerta toisensa jälkeen kuljettu edestakaisin.

Tuijotin jälkiä ja nauroin edelleen. En voinut kuin todeta, että eiväthän metsän eläimetkään aina jaksa hyppiä tai kulkea umpihangessa, jos maastossa kulkee valmiiksi tehty latu.

Jälkien perusteella näille ulkoilijoille siitä oli ollut suunnattomasti iloa.