Teatterikärpänen pääsi puraisemaan kulttuurinharrastajaa

Kuva: Kaikki äitini, kaikki tyttäreni- näytelmän
käsiohjelma

Olen ihan pienestä asti ollut kiinnostunut teatterista.

Olen muun muassa koulussa ollessani ollut mukana näytelmäkerhoissa, käynyt katsomassa erilaisia näytelmiä ammattilais- ja kesäteatterissa sekä näytellyt itse yhden kesän verran kesäteatterissa. Olen koko ikäni ajan myös ahkerasti seurannut eri medioiden kautta, mitä teattereille ja kulttuurialalle kuuluu.

Mutta jostain kumman syystä en ole saanut itseäni aikuisiällä kotoa liikkeelle kulttuurin pariin. Olen ihmetellyt, minne intoni teatteria kohtaan on oikein kadonnut.

Keksin vain huonoja tekosyitä, kuten

• ei ole aikaa
• ei ole rahaa
• matka on liian pitkä
• kissalla ei ole hoitajaa

mutta nämä tekosyyt eivät omalla kohdallani kelpaa selitykseksi. Näihin kaikkiin "ongelmiin" on olemassa helpot ratkaisut, jos tahtoa ja halua niiden selvittämiseen vain löytyy.

Kuva: Kaikki äitini, kaikki tyttäreni- näytelmän
käsiohjelma

Käänteentekevä hetki

Tein huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna pitkään haaveissa olleen kulttuurintäyteisen matkan Helsinkiin. Matkani aikana kävin Linnanmäen Peacock- teatterissa katsomassa hulvattoman hauskan, äiti-tytär- suhteista kertovan näytelmän nimeltä Kaikki äitini, kaikki tyttäreni. Peacock- teatterin näyttämölle nousivat komiikan konkarit Miitta Sorvali, Pirjo Heikkilä ja Sanna Stellan.

Näytelmää katsoessani tunsin, kuinka pitkään piilossa pysytellyt teatterikärpänen pääsi puraisemaan itseäni. Muistin jälleen, millaista teatterissa käynti on ja kuinka onnelliseksi kulttuurin harrastaminen minut tekee.

Sain kokea teatterin maagisen ilmapiirin, sain nauraa sydämeni kyllyydestä, sain nauttia näyttelijöiden rautaisesta ammattitaidosta, ja mikä parasta, sain näytelmän maailmaan uppoutuessani unohtaa reaalimaailman parin tunnin ajaksi.

Intoni teatteria ja kulttuurinharrastamista kohtaan on jälleen herännyt henkiin. Olen siitä erittäin onnellinen!

Matkan jälkimainingeissa olen innokkaasti tutkinut pitkin poikin Suomea olevien teattereiden ohjelmistoja. Yhteen näytelmään olen lipun jo ostanutkin.

Ja tulen varmasti ostamaan niitä vielä lisää.

🍃

Onko teatterikärpänen päässyt puraisemaan sinua?

Olipa kerran minä, lukulista ja kirjastovierailu

Kirjastovierailusta voi tulla erikoinen seikkailu

Kirjastossa asioidessani minulla oli mukanani uskollinen lukulista, johon olin merkinnyt❕- merkillä tällä kirjastokäynnillä lainaksi haluamani kirjat. Hyllyjen välissä kulkiessani selasin listaa ja keräsin sen mukaisesti kasan kirjoja syliini.

Mutta..

Lainausautomaatilla ollessani kirjat, jotka olin merkinnyt ❕- merkillä eivät lainaustilanteessa enää tuntuneetkaan mielenkiintoisilta. Takakansien kuvailut eivät iskeneet. Kirjailijan tyyli kirjoittaa ei miellyttänyt. Kirjan kansikuva ei puhutellut. 

Vein kirjat takaisin hyllyyn, hylkäsin uskollisen lukulistani ja vaihdoin taktiikkaa.

Aloin perinteiseen tapaan tutkia kirjoja tarkemmin puhtaan intuition avulla. Kuulostelin tuntemuksiani saadakseni selville, millaiset kirjat puhuttelisivat juuri sillä hetkellä.

Valitsin Arto Paasilinnan teoksen Jäniksen vuosi. Seuraavaksi otin Taina Latvalan Torinon enkelin. 

"Jes nämä! Suomalaisia kirjailijoita tulee harvemmin luettua..", ajattelin ja menin lainausautomaatille. Hyllyjen välistä lainausautomaatille kävellessäni mielenkiintoni kirjoja kohtaan kuitenkin lopahti kesken. Päädyin viemään kirjat takaisin hyllyyn.

Seuraavaksi katseeni osui Jan-Philipp Sendkerin kirjoihin Sydämenlyönneissä ikuisuus ja Sydäntemme kaihoisa syke. Ihastuin lukutavoitteeni aikana Sendkerin tapaan kirjoittaa, joten nämä kirjat vaikuttivat nappivalinnoilta. 

Kauhukirjallisuuden osaston ohi kävellessäni nappasin mukaani vielä Andrew Michael Hurleyn Paholaisen päivän.

Mutta kuinkas ollakaan, taas kerran kävellessäni lainausautomaatille mielenkiintoni kirjoja kohtaan lopahti. Vein nämäkin kirjat takaisin hyllyyn.

Oloni alkoi jo olla aika toivoton, kun en millään meinannut löytää uutta luettavaa. Ihmettelin, miksei mikään viisari värähdä kirjoja katsellessani. Kunnes katseeni hakeutui pokkaritorniin.

Pikkuiset pokkarit herättivät innostukseni. 

Tutkin erilaisia pokkareita hyvän tovin ja olisin halunnut ottaa sieltä useamman mukaani. Hillitsin onneksi himoni ja valitsin pokkareista kaksi täysin toisistaan poikkeavaa tarinaa. Muut houkuttelevat pokkarit lisäsin uskolliselle lukulistalleni.

🍃

Heheh, onneksi olin kirjastossa yksin tänä erikoisena päivänä. Kukaan ei nähnyt seikkailuani kasa kirjoja käsissäni, kulkiessani lainausautomaatille ja sieltä takaisin kirjahyllyjen kätköihin palauttamaan kirjat takaisin omille paikoilleen.

Kun kirjoittaminen ei vain edisty...

Kirjoittajan ajatusmaailma luovuuden kuivuessa kokoon

Vapaapäivä.

Otan vierelleni kupillisen teetä ja pientä evästä.

Avaan tietokoneen ja kirjaudun blogiin.

Avaan uuden postauksen ja aloitan kirjoittamisen.

...

Tekstiä ei synny.

Ajatus ei kulje.

Tuijotan tietokoneen ruudulla olevaa tyhjää, valkoista paperia.

"Hengitä syvään. Nenän kautta sisään yks, kaks, kolme. Suun kautta ulos yks, kaks, kolme. Ja uudestaan yks, kaks, kolme. Yks, kaks, kolme."

...

Tekstiä ei synny.

Siemailen teetä.

Syön pientä purtavaa.

Tuijotan mitään näkemättömin silmin ikkunasta ulos kaukaisuuteen.

...

Tekstiä ei synny.

Ei auta. 

Pää kumisee tyhjyyttään.

Syvä huokaus...

Kirjaudun blogista ulos ja laitan tietokoneen kiinni.

Huomenna on uusi päivä ja aikaa yrittää uudelleen.