Mia Kankimäki: Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on yksi rakkaimmista omistamistani kirjoista. Paikallisessa kirjakaupassa asioidessani myyjä huomasi kiinnostukseni japanilaisia kirjoja kohtaan, johdatti minut tämän kirjan ääreen ja suositteli sitä minulle. 

Nappasin kirjan mukaani muiden ostosten sekaan ja kotiin päästyäni asettelin itseni mukavasti sohvalle. Aloitin lukemisen ja... olin heti koukussa!

Saan idean, että lähden vuodeksi vuorotteluvapaalle. Saan idean, että lähden Japaniin tutkimaan Sei Shōnagonia, kirjoitan hänestä ja itsestäni, ja mikä älyttömintä, alan elää tämän toistaiseksi fiktiivisen dokumenttiprojektini mukaisesti.

 

Kirja alkaa Kankimäen kertomuksesta omasta elämäntilanteestaan ja kyllästymisestään jokapäiväiseen oravanpyörään. Elämä toistuu päivästä toiseen samanlaisena, jonka vuoksi irtiotto sekä oravanpyörästä irrottautuminen on enemmän kuin tervetullutta. 

Siispä Kankimäki irtisanoutuu päivätöistään, luopuu omasta asunnostaan, muuttaa tavaransa vanhempiensa ullakolle, hakee apurahoja kirjansa kirjoittamista varten ja lähtee kielitaidottomana Japaniin.

Kankimäki kertoo kirjassa tutkimustyöstään ja kokemuksistaan Kiotossa, kun hän lähti jäljittämään ja tutkimaan Heian- kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shōnagonia. Kankimäki kokee Shōnagonin vahvasti sielunsisarekseen. Kirjan alusta loppuun hän käykin tuttavalliseen sävyyn kuvitteellista keskustelua Shōnagonin kanssa ja vertailee omaa elämäänsä Shōnagonin elämään. 

Tarinaa siivittävät lainaukset Shōnagonin Heian- kauden Japanissa kirjoittamasta Tyynynaluskirjasta. 

 

Otan esiin päiväkirjani ja muistiinpanoni. Sitten käännän katseeni, ja siinä matalalla sohvalla vinon katon alla olet sinä, Sei. Pitkät mustat hiuksesi aaltoilevat ympärilläsi ja kimonosi peittää lattiaa kuin myrskyisä meri. Katsot minua ja hymyilet.

 

Aivan ensimmäisenä ihastuin kirjan nimeen ja kansikuvaan. Tämän jälkeen hurmaannuin Kankimäen kirjoitustyylistä ja tarinankerronnasta. Vietin monta iltapäivää kirja kädessäni tekstiin uppoutuneena ja kuvitellessani olevani itsekin keskellä Kioton upeita maisemia nauttimassa kupillisesta vihreää teetä. En malttanut laskea kirjaa kädestäni, niin hyvä se oli.

Ihastelin Kankimäen rohkeutta ja kykyä heittäytyä tuntemattomaan. Alkuun vieraalta tuntunut Japanin kulttuuri tulee Kankimäelle nopeasti tutuksi, Kioto alkaa tuntua kodilta ja uusia ystäviä löytyy matkan varrelta. 

Lainaukset Tyynynaluskirjasta ovat mukava ja mielenkiintoinen lisä kirjaan. Minusta oli hassua ja hieman lohdullistakin huomata, kuinka jotkut Shōnagonin 1000- luvulla havainnoimista asioista eivät ole muuttuneet yhtään vuosisatojen kuluessa. 

Joku on repinyt kirjeen ja heittänyt sen pois. Kerätessään palaset sitä huomaa, että monet niistä voi sovittaa takaisin yhteen.

 

Asioita, jotka ovat läheisiä, vaikka kaukana:

Paratiisi

Suhteet miehen ja naisen välillä.

-Sei Shōnagon

 

Minusta oli virkistävää lukea kirjaa, joka ei etene perinteisen romaanin tyyliin vaan tarinankerronta on enemmänkin keskusteleva ja osittain päiväkirjamainen. Lukijalle tulee olo kuin hän olisi mukana Kankimäen ja Sein yhteisellä matkalla.

Kirjaa lukiessa kaukokaipuu Kiotoon on taattu.