Kerroin Esittelyssä syysloman kirjastolainat- nimisessä kirjoituksessa lainanneeni Helen Garnerin Vierashuoneen syyslomalukemiseksi. Valitsin kirjan puhtaasti sen paksuuden ja takakannen kuvauksen perusteella. Takakansi kertoo Vierashuoneen olleen palkittu ja kriitikoiden ylistämä teos.
Vähän ennen kuutta avain kääntyi työläästi lukossa, ja kumara hahmo laahusti eteisen poikki. Nicolan olkapäät olivat lysyssä, polvet koukussa; pää oli työntynyt niin pitkälle eteenpäin, että kaula oli lähes vaakatasossa. Mitä ihmettä ne olivat hänelle tehneet? Pomppasin pystyyn, mutta kun hän astui keittiön valoon, näin hänen kasvoillaan taas tuon hirveän hymyn, tuon irvistyksen joka ilmoitti: Älä kysy minulta mitään."Olo ei ole ihan ensiluokkainen", hän mutisi tarraten molemmin käsin työtason kulmaan.
Kirja kertoo kahdesta ystävästä, Helenistä ja Nicolasta. Nicolalla on syöpä, joka on edennyt terminaalivaiheeseen. Hänen ennustettu elinaikansa on 1 - 3 vuotta. Nicola matkustaa Sydneystä ystävänsä Helenin luo Melbourneen aloittaakseen Theodore- instituutissa vaihtoehtohoidot syöpää vastaan. Helen tarjoaa ystävälleen vierashuoneestaan lepopaikan hoitojen ajaksi.
Nicola kärsii kovista kivuista sekä hoitojen aiheuttamista rajuista sivuoireista. Helen hoivaa Nicolaa parhaansa mukaan, vaihtaa sänkyyn kuivia lakanoita keskellä yötä ja pyrkii tekemään kaikkensa tehdäkseen Nicolan olon mukavammaksi. Hän jopa ehdottaa Nicolalle yhteydenottamista palliatiivisen hoidon yksikköön, mutta Nicolan härkäpäinen usko Theodore- instituutin hoitoihin estää Heleniä hankkimasta ulkopuolista apua jaksamisensa tueksi.
Lopulta Helen uupuu ja alkaa pohtia, voiko hän musertaa Nicolan toivonrippeet syövästä parantumisesta, ja alkaa puhua kuolemaan valmistautumisesta.
Vaikutti siltä, että suonensisäinen C-vitamiini runteli pahiten hänen selkärankaansa, sillä hän ei pystynyt istumaan suorassa. Hoivasin häntä: otin pois märät lakanat ja käärin ne myttyyn, hain tilalle puhtaita, sijasin hänen vuoteensa uudelleen ja taas uudelleen. Minun ahertaessani hän istui kumarassa puutuolilla huoneen nurkassa kapeat, sinelmäiset kädet yhteen puristettuina sylissä.
Osasin odottaa tarinaa kahdesta ystävästä syöpätaistelun keskellä, mutta tarinan todenmukaisuus ja käsin kosketeltava ristiriitaisuus toisen ihmisen viimeisen oljenkorren murtamisesta saivat silmäni kostumaan kyyneleistä.
Tarina kuvaa hyvin todenmukaisesti syöpäsairaan taistelua viheliäistä tautia vastaan. Elämänhalu on kova, joten kaikki kivet ja kannot tulee käännettyä, jotta syövän parantava hoito löytyisi. Kun länsimaalainen lääketiede lopulta nostaa kädet pystyyn ja toteaa ettei mitään ole enää tehtävissä, taistelija kääntyy vaihtoehtoisten hoitojen pariin, toivoo näiden muuttavan tilanteen ja taudin parantuvan.
Kirja veti itseni varsin sanattomaksi. Voin vain todeta, että Helen Garnerin Vierashuone on todella hyvin kirjoitettu kirja vakavasta aiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti